NordicNinja VC teki sijoituksen FLEXOUND - The Augmented Audio Companyyn

5.06.2019

HELSINKI: Tänään julkistetiin, että hiljattain perustettu riskirahoitusyhtiö NordicNinja VC, teki sijoituksen suomalaiseen FLEXOUND - The Augmented Audio Companyyn.

Yhtiön teknologia FLEXOUND Augmented Audio™ lisää tuntoaistin mukaan audio-visuaaliseen kuuntelukokemukseen, kuten musiikkiin, peleihin, televisioon, striimaukseen tai elokuviin. Flexoundin kehittämä ja patentoima teknologia yhdistää korkealaatuisen äänen ääniaaltojen fyysiseen värahtelyyn luoden globaalisti uniikin immersiivisen kokemuksen. Flexoundin asiakkaat ovat kansainvälisiä yrityksiä erityisesti ajoneuvo- ja lentokoneteollisuudesta sekä elokuva-alalta. Helmikuussa yhtiö avasi ensimmäisen kaupallisen elokuvateatterin Suomessa ja lisää julkistuksia on tulossa.

“Kun aloitimme ensin terapiaan tarkoitetulla Taikofon™ -äänituntumatyynyllä ja sitten kotiviihteeseen sopivalla HUMU Augmented Audio Cushion™-tyynyllä, aloimme saada palautetta siitä, että tämä teknologia kuuluu leffateattereihin ja autoihin. Nyt teemme juuri sitä. NordicNinjan investointi ja yhteistyö heidän kanssaan mahdollistaa nopamman kasvun kohdesegmenteissä. FLEXOUND  on disruptiivinen teknologia ja muuttaa audio-alaa tarjoten monia etuja esimerkiksi perinteisiin kaiuttimiin verrattuna ollen erittäin energiatehokas ja kevyt tapa tuottaa laadukasta ääntä.” sanoo Mervi Heinaro, Flexoundin toimitusjohtaja ja yksi perustajista.

“Olemme todella innoissamme päästessämme vauhdittamaan Flexoundin kansainvälistä kasvua.” sanoo Shinichi Nikkuni, Managing Partner, NordicNinja VC. “Flexound on jo herättänyt suurta kiinnostusta maailmalla esityisesti ajoneuvo- ja elokuvasegmenteissä.” kertoo Marek Kiisa, NordicNinja VC:n Managing Partner.

NordicNinja VC aloitti tammikuussa 2019 yli 100 miljoonan euron rahastolla, johon ovat sijoittaneet tunnetut japanilaiset yritykset Honda, Omron ja Panasonic sekä Japan Bank for International Cooperation. Se haluaa tukea pohjoismaisia ja Baltian alueen start-up yrityksiä saavuttamaan kasvuharppauksen sekä auttaa näitä laajentamaan ja kehittämään liiketoimintaansa Japanissa.  

NordicNinja VC
NordicNinja VC on virallinen sivutoiminimi JB Nordic Ventures Oy:lle, joka on Helsingistä käsin toimiva JBIC IG Partnersin ja BaltCapin joint venture. JB Nordic Ventures tarjoaa sijoitusneuvontaa JB Nordic Fund I SCSp -rahastolle.

FLEXOUND Augmented Audio™ on Suomessa suunniteltu ja kehitetty. Kansainvälinen tiimi aloitti työt 2015 ja toi apua autistisille lapsille lisäämällä musiikkiin tuntoaistin. Monipuolinen ja globaalisti uniikki teknologia voidaan integroida esimerkiksi elokuvateatterin, auton tai lentokoneen istuimiin, pelituoleihin tai erilaisiin tyynyihin ja huonekaluihin. Patentoitu FLEXOUND Augmented Audio™ on voittanut palkintoja ja sydämiä puolelleen ympäri maailmaa.

Lisätietoja
Mervi Heinaro, CEO ja Co-Founder, Flexound
[email protected] | (+358)405531000

Shinichi Nikkuni, Managing Partner, NordicNinja VC
[email protected]

Marek Kiisa, Managing Partner, NordicNinja VC
[email protected]

FLEXOUND – THE AUGMENTED AUDIO COMPANY 
Finnoonniitynkuja 4, 02270, Espoo, Finland
@flexound | @flexound_HUMU | @TaikofonTherapy
www.flexound.com | www.humu.fi | www.taikofon.com 

NordicNinja.VC
Lapinlahdenkatu 16, 00180 Helsinki, Finland
www.nordicninja.vc