Flexound Systems pokkasi start-upien hopeamitalin KasvuOpenissa

Mervi Heinaro
28 October 2016

Espoolainen Flexound pokkasi start-upien hopeamitalin valtakunnallisessa kasvuyrityskilpailussa KasvuOpenissa Jyväskylässä.

Startup-sarjan kunniamainittu Flexound Systems muuttaa musiikin yksiaistisen kuuntelun moniaistiseksi elämykseksi. Flexound yhdistää laadukkaan äänentoiston ja ääniaaltojen värähtelyn, jolloin musiikin, elokuvat ja äänet voi kokea myös tuntoaistilla.

Valinnan perusteluissa kerrottiin, että Flexound Systems erottui joukosta asenteellaan. Lisäksi heillä on tuomariston mukaan omintakeinen idea ja “rokkaava” tuote. Yrityksen keksimät käsitteet “feelsound” ja “feelness” kuvaavat hyvin äänen kokemisen uutta ulottuvuutta. Yrityksen tuote soveltuu sekä hyvinvointi- että elämysmarkkinoille.

”Tästä voi parhaimmillaan tulla jotain todella isoa”, tuomaristo sanoo.

Tuomaristo kiinnitti huomiota erityisesti Flexoundin liikeidean disruptiivisuuteen (erottuu ja luo uuden liiketoimintamallin) ja skaalautuvuuteen, kansainvälistymispotentiaaliin sekä tiimin uskottavuuteen, johon vaikuttavat tiimin kokoonpano, tiedot, taidot ja asenne.

Kilpailun voittajat valikoituivat 80 finalistista. Finalistien joukko on puolestaan seuloutunut vuoden mittaan yli seitsemästäsadasta Kasvu Openiin kasvusuunnitelmansa lähettäneestä yrityksestä. Yritykset olivat eri toimialoilta ja eri puolilta maata.

”Flexoundin tarina lähti autististen ja vammaisen lasten tarpeista, mutta huomasimme pian että tämä keksintö ilahduttaa lähes kaikkia. Patentoidun moduulimme voi asentaa esim. elokuvateatterin tai auton istuimeen tai se voi olla erillinen äänituntumasoitin, kuten viime vuonna lanseerattu Taikofon Therapy FeelSound Player, jota myymme jo viidessä maassa”, kertoo Flexoundin toimitusjohtaja Mervi Heinaro. ”Älylaitteiden kaveriksi digiviihteestä nauttimiseen lanseeraamme älytyynyn (HUMU Smart Cushion) sekä IndieGoGo’ssa että Kiinassa jouluksi 2016. Suomeen ja Eurooppaan HUMU tulee hieman myöhemmin.”

Flexound palkittiin kilpailussa myös Nordea Growth-ohjelmalla sekä KasvuOpen Nordic- ja Gaselli-palkinnoilla.